Teneriffa, tammikuu 2004

25.1.2004
Olimme liikkeellä äkkilähdöllä ja määrittelemättömällä majoituksella. Teneriffalla saimme lentokentällä oppaalta tietoon hotellinkin, eli suuntasimme saaren pohjoispuolelle Puerto de la Cruziin huoneistohotelliin nimeltä Palmeras Playa. Reilun tunnin verran bussilla köröteltyämme olimme viimein perillä. Hotelli osoittautui monin verroin paremmaksi kuin pari aikaisempaa ”jokerimajoitusta”.

Tervetulotilaisuuden jälkeen lähdimme kävelylle ja ruokapaikkaa etsimään. Olihan niitä, useampiakin, mutta jo ensimmäinen sisäänheittäjä sai meidät käännytettyä omaan paikkaansa. ”Kanarialintu keittiöstä” valitsimme ruuan, jonka kirjoitusasu oli edes jotenkin tulkittavissa, eli lihavarrasta kanarialaisittain. Sopivan kokoinen annos, ja loma ensimmäiset ryppyperunatkin tuli syötyä.

Hotellin viereinen Playa Martiánez -ranta oli kivinen ja tuulinen. Lainelautailijat viihtyivät.

26.1.2004
Elimistö oli vielä Suomen ajassa, joten heräsimme puoli kuuden aikoihin. Hetken opaskirjaa selattuamme päätimme lähteä reippailemaan reitille Puerto de la Cruz – Playa del Bollullo – Cafe Vista Paraiso. Opaskirjan (Landscapes of Tenerife) mukaan reitin pituus on 7 kilometriä, ja siihen kuluu aikaa 2 tuntia 30 minuuttia.

Reitin lähtöpaikka oli käytännössä hotellin vieressä. Kipusimme Palmukujaa ja portaita ylös, ja pääsimme ottamaan ensimmäisen Teide-kuvan.

Palmukuja

Teide

Reitti kapusi portaita jyrkänteiden päälle, josta avautui hienoja merellisiä maisemia.

Martianez beach

Orotava beach

Kohta reitti sukelsi banaaniviljelmille, jotka oli näppärästi pengerretty vuoren rinteille.

Banaanin kukka

Matka jatkui jyrkänteen reunaa pitkin. Välillä näkyvyyden merelle peittivät tiheät puut, mutta aukeilla paikoilla oli aina hulppeat maisemat.

Pengerryksiä rinteessä

Taipaleen loppupäässä oli iso puu, joka tuntui olevan jonkinlainen rakkauden puu. Sen runkoon ja oksistoon olivat lukemattomat ihmiset käyneet kaivertamassa nimensä.

Rakkauden puu

Bananabreikin jälkeen kapusimme vuorenrinnettä ylös noin 300 metriä, mikä oli aika rankkaa. Meillä oli retkelle mukaan otettuna liian vähän juotavaa. Finaalin viimeiset askelmat olivatkin sitten jo porrastettuja. Aikaa meni noin kolme tuntia ja olo oli hieman väsynyt. Ikävä kyllä opaskirjassa mainittu kahvio ei ollut auki.

Ajoimme taksilla hotellille tekemään lounasta. Taas totesimme hotellin lähellä sijaitsevan kunnon ruokakaupan lähes lottovoitoksi, saimme tehtyä hyvän lounaan kunnollisista raaka-aineista.

Illalla kävimme vielä kävelyllä rannalla. On ne aallot hienoja, niitä jaksaisi katsella vaikka kuinka kauan.

27.1.2004
Pilviseltä näytti sää aamusta, eli ei ole biitsipäivä tänäänkään. Päätimme käväistä Jardín Botanicossa, kasvitieteellisessä puutarhassa. Kävellen alkumatka samoja portaita kuin eilenkin, sitten katuja pitkin puutarhalle.

Letkumiehiä heilui useammallakin käytävällä kastelemassa kasveja. Eikä suinkaan juuria, vaan latvustoja. Olihan siellä kasveja joka lähtöön, kauniita ja vähemmän kauniita. Kierroksen jälkeen kävelimme takaisin hotellille.

Joku kukka

Joku toinen kukka

Lähdimme vielä kävelylle rantakatuja pitkin. Aurinkokin kunnioitti läsnäolollaan, ohuiden pilvien läpi tosin. Lämpötila oli 22 astetta, eli ihan mukava kävelysää. Ihastelimme rannalla isoja aaltoja, lainelautailijoita ja hiekkataidetta.

28.1.2004
Aamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen suuntasimme Lago Martianezin merivesialtaille. Aurinkoa sitten riitti koko päiväksi, joten vietimme altailla vaivaiset kuusi tuntia.

Kaupasta tullessamme moikkasimme opasta, joka houkutteli meidät mukaan illalliselle Casinolle. Casinolla tutustuimme rahapelien maailmaan. Fabio esitteli Casinon pelit, ja aterian jälkeen antoi kaikille kaksi pelimerkkiä hedelmäpeleihin. Ne eivät kauaa riittäneet, mutta ruletissa sentään jäätiin 30 euroa plussalle.

29.1.2004
Casinolla hieman venähtäneestä illasta huolimatta heräsimme ennen kahdeksaa. Aamiaisen jälkeen siirryimme odottamaan bussia, joka veisi meidät Freebird-veneretkelle Playa de las Américasiin, katselemaan delfiinejä ja pallopäävalaita.

Veneitä pörräsi merellä useampiakin. Pallopäävalaita nähtiin läheltäkin, delfiinejä ei ollenkaan. Parin tunnin veneilyn jälkeen olisi päässyt uimaan, mutta siinä vaiheessa aurinkoinen etelä osoittautui sen verran viileäksi ja pilviseksi merellä, että ei viitsitty palelluttaa itseämme.

30.1.2004
Aamulla moikkasimme opasta ja pyysimme osoitteen Teiden kansallispuiston toimistoon Santa Cruzissa. Menimme paikallisbussilla Santa Cruziin ja pienen etsimisen jälkeen löysimmekin toimiston sivukadulta. Jätimme passikopiot ja kirjoittelimme tarvittavat dokumentit, ja saimme luvan Teiden huiputukseen tiistaille klo 11-13 väliselle ajalle.

HUOM! Nykyään luvan voi hakea myös online, tai hakea toimistosta, joka ei sijaitse enää Santa Cruzissa vaan La Orotavassa. http://www.tenerife-travel-secrets.com/mount-teide-national-park.html#permit

Nautimme parit tapakset ja kävelimme hieman keskustassa. Totesimme kaupungin melko rumaksi. Siestan aikaan sitten päätimme karistaa kaupungin pölyt ja palata takaisin Puertoon.

31.1.2004
Pienen miettimisen jälkeen suuntasimme taas patikoiman, ja valitsimme opaskirjasta reitin Aguamansa – La Caldera – Choza – Chimoche – Lomo de los Brezos – Aguamansa. Reitin pituus 8 kilometriä ja opaskirjan mukaan arvioitu kesto 2 h 10 minuuttia.

Lähdimme paikallisbussilla kohti Aguamansaa. Paikallistuntemuksen puuttuessa ja espanjan heikon osaamisen seurauksena meiltä kerättiin vielä lisämaksu La Calderaan asti, kun emme osanneet jäädä pois oikealla pysäkillä. Täman seurauksena ajoimme sitten La Calderaan saakka, joten aiotusta kävelyreitistä jäi alun rankka noin 200 metrin nousu pois.

Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen seuraamme lyöttäytyi saksalainen nainen, jolla tuntui juttua riittävän suurempiinkin tarpeisiin. Hän oli lähtenyt pakoon La Calderan meteliä ja oli hieman epätietoinen sijainnistaan. Hän käveli kanssamme pari kilometriä. Loppumatkan kävelimme kahden. Pilvetkin tiivistyivät ympärillemme ja maisemat menivät sitä mukaa. Seurasimme paikoitellen huonohkosti merkittyä reittiä parhaamme mukaan, ja pienten sivupolkujen kautta löysimme myös viimein maaliin.

Irtoneulasten liukkaus

Bussiaikataulujen kannalta päivä oli onnistunut. Lähtiessämme osuimme bussiasemalle 2 minuuttia ennen bussin lähtöaikaa, ja palatessakin jouduimme odottamaan vain 10 minuuttia, Vuoroväli linjan 345 bussilla oli 45 minuuttia.

1.2.2004
Tämän päivän ohjelmana meillä oli Loro Parque. Kiertelimme puiston showt läpi, delfiinien ja merileijonien esitykset olivatkin erinomaisia. Muu aika kului sitten katsellessa puiston eläimiä.

Pingut

Valkoinen tiikeri

Loro Parqueen ja sieltä pois köröteltiin halki kaupungin pienellä junalla.

Iltapäivällä menimme vielä rannalle. Siellä hengenpelastajat kävivät noukkimassa jonkun vanhan herran aalloista noin 50 metrin päästä rannasta. Lippuja ja varoituksia kannattaa noudattaa.

2.2.2004
Aamiaisen jälkeen askelsimme bussiasemalle ja otimme kyydin Los Gigantesiin. Gigantes osoittautui kuumaksi paikaksi, jossa aktiviteetteja oli tarjolla hyvin vähän. Kalliojyrkänteet, joista kylä on saanut nimensä, olivat korkeat, mutta siihen paikan nähtävyydet taisivat jäädäkin. Kaksi tuntia bussilla Gigantesiin, neljä tuntia paluuvuoron odottelua ja kaksi tuntia takaisin Puertoon. Päivä pulkassa!

3.2.2004
Herätys oli seitsemältä, jotta ehdimme Teiden bussiin, joka kulki vain kerran päivässä. Olimme asemalla kolme varttia ennen lähtöaikaa, jotta saimme hyvät paikat maisemien katseluun. Noin 9.15 matka Teidelle alkoi. Parin tunnin köröttely vuoristoteillä sai jotkut jopa voimaan pahoin.

Teleferico

Hissiasemalta liput kouraan ja vauhdilla ylös. Jonoa oli sen verran, että ylös päästiin vasta noin kahdeltatoista.

Huippu näkyvissä

Hissin yläasemalle pääsee ilman erillistä lupaa, mutta korkeimman huipun valtaukseen tarvitsee siis etukäteen hankitun, maksuttoman luvan. Annoimme lupalaput ja näytimme passit virkailijalle, ja aloimme tallustaa viimeisiä metrejä kohti huippua.

Kohti huippua

Taukoja joutui pitämään aina muutaman nousumetrin välein. Vuoren uumenista kohoavat rikkikaasut eivät ainakaan helpottaneet oloa. Huipulla oli pieni ja vaatimaton kraateri ja ympäriinsä keltaisia, rikin värittämiä laikkuja ja reikiä, joista tulivuori hönkäili kaasujaan. 3718 metriä tuli kuitenkin huiputettua, ja hieman usvaiset maisemat aukesivat rannalle saakka.

Komiat on maisemat

Parin tunnin paluubussin odottelun aikana aurinko pääsi yllättämään. Aurinkorasvat tuli laitettua vähän liian myöhään, ja reipas punoitus tuli näin reissusta kaupan päälle.

6.2.2004
Muutaman toimettoman löhöilypäivän jälkeen päätimme taas lähteä liikkeelle. Bono-korttia oli vielä jäljellä, joten suuntasimme bussiasemalle. Guagualla matkustimme La Lagunan kaupunkiin, ja sieltä parin tunnin odottelun jälkeen Pico del Inglesille. Vuorossa oli Landscapes of Tenerife -kirjan reitti nro 26: Pico del Ingles – Barranco de Tahodio – Santa Cruz. Reitin pituus 8 km ja opaskirjan mukaan kesto 2 h 50 min.

Maisemat reitin varrella olivat hulppeita ja polun molemmin puolin pudotusta oli välillä useita kymmeniä metrejä.

Välillä olimme hieman väärällä polullakin, mutta pari huolehtivaista saksalaisrouvaa heilutteli meille puron toiselta puolelta. Ei muuta kuin risukkoista polkua alas ja takaisin oikealle reitille.

Loppua kohden reitti ”putoaa” lännenelokuvamaiseen rotkomaisemaan. Voisi helposti kuvitella olevansa aito intiaani punaisine nahkoineen.

Reitti oli aika rankka, vaikka sen väitettiin olevan leppoisaa alamäkiretkeilyä. Korkeuseroa oli 960 metriä, josta kaikki yksinomaan alaspäin. Polku oli todella kivikkoinen ja ilman kunnollisia kenkiä olisi voinut olla vaikeuksissa. Maisemiensa puolesta tämä kyllä on ehdottomasti kannattava retki.

Viimeiset reilu puoli tuntia tepasteltiin tietä pitkin, sitten paikallisbussilla Santa Cruzin linja-autoasemalle ja taas guagualla Puertoon.

Tämä olikin Teneriffan reissun viimeinen retki.