Pokemon Go - Lauttasaari

Lauantaina vietimme aurinkoista päivää kiertelemällä Lauttasaaressa. Auton jätimme parkkiin Lauttasaren kirkon parkkipaikalle, josta suuntasimme kirkon pihan kautta Myllykallion bunkkereille. Kirkon pihassa on heti yksi sali ja pari pokestoppia sekä kirkon takana olevalla leikkikentällä pari stoppia lisää. Myllykalliolla on lintutornin ohella myös muistomerkiksi pystytetty toisen maailmasodan aikainen ilmatorjuntatykki muistuttamaan sodan aikaisista pommituksista ja niitä vastaan kaupunkia pulustaneista joukoista.
© Kuva: Helsingin taidemuseo
Lintutorni ja tykki itsessään ovat pokesaleja. Myllykalliolta laskeuduimme pohjoisrinnettä Lauttasaarentielle, jota pitkin jatkoimme Lahnalahden puistoon. Lahnalahden puistossa pysähdyimme hetkeksi lurettamaan kun paikalliset pelaajat olivat puiston pariin stoppiin luret laittaneet ennen kuin jatkoimme matkaa Hevosenkenkäpuiston pohjoispäähän ja sieltä palasimme autolle.

Emme siis kierroksellamme kierrelleet Lauttasaaren rantoja, joten niistä en toistaiseksi osaa sanoa mitään. Kierroksellamme kohtasimme lähinnä common pokemoneja, eikä saaliiksi jäänyt juuri mitään maininnan arvoisia otuksia. Alueella on saleja ja pokestoppeja kohtalaisen hyvin joten potentiaalia parempaankin pelisessioon alueella voisi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti