Seurasaaressa pokemonkierros tuli suoritettua perheen kanssa 5.8.2017. Pokemonien metsästäjälle Seurasaari näyttäytyi kiinnostavana. Pokestoppeja on melkein jokaisen ulkomuseon talon yhteydessä ja saarella kohtaa etenkin vesipokemoneja. Magikarppeja kertyy melkein huomaamatta yleisempien pokemonien tapaan ja sattuipa omalle kohdalle jopa yksi Dratinikin.
Saleja Seurasaaressa on myös riittävästi. Ilmeisesti Seurasaari ei ole pokemonaktiivien suuressa suosiossa tai sitten Seurasaaressa käyvät lähinnä punaisen joukkueen pelaajat, sillä saleille laittamani pokemonit saivat olla rauhassa useita tunteja ennen kuin niitä muut joukkeet valloittivat. Mikäli ohuen muutaman tunnin otantani Seurasaaresta pitää lajemminkin paikkansa niin Seurasaaren saleilta saa helpohkosti päivän 50 kolikon maksimimäärän kiertämällä valloittamalla tai laittamalla omat pokemonit jokaiselle salille.
Negatiivisena puolena mainittakoon, että Seurasaasessa on heikot nettiyhteydet jotka näyttäytyvät pitkinä latausaikoina. Seurasaareen kannattaakin lähteä pokemonjahtiin suhteellisen tyhjän pokemonsäiliön kanssa, jotta voi jättää pokemonit odottamaan siirtoa ja siten säästää akkua sekä peliaikaa kun ei tarvise odotella siirtojen toteutumista huonoilla yhteyksillä. Autoileva pelajaa joutuu myös miettimään parkkipaikkoja, joita Seurasaaren välittömässä läheisyydessä on hyvin niukalti. Kauniina päivinä saarella on paljon kävijöitä, jolloin parkkipaikkojen löytäminen voi osoittautua hyvin haastavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti